Harmaantuva kirjailija palaa kesäksi kotiseudulleen iäkkäiden vanhempiensa luo. Maaseudun rikkumattomassa rauhassa hän muistelee poikavuosiaan kannaksen Kaukolassa ja käy läpi suhdetta vanhempiinsa, erityisesti rakkaaseen, ymmärtävään äitiinsä, jonka vähät neuvot ovat aina olleet vastaansanomattomia. Tänne ei vielä nykyaika yllä, kuppaus on kunniassaan, ja auto kotitiellä tuntuisi rienaukselta. Suomalaisen maaseutukuvauksen ja suloisen nostalgian mestari Viljo Kojo kertoo omaelämäkerrallisessa, tyynen kauniissa teoksessaan lempeästi juuristaan ja vanhemmistaan. Viljo Kojo (1891 - 1966) oli tuottelias suomalainen kirjailija, toimittaja ja monipuolinen kuvataiteilija. Hän syntyi Laatokan rannalla Kaukolassa ja kirjoittikin karjalaisaiheisia romaaneja. Niiden lisäksi Kojo julkaisi boheemiromaaneja ja runoja, ja kuvataiteilijana hän kuului ekspressionistiseen Marraskuun ryhmään. Lisäksi Kojo työskenteli sanomalehtitoimittajana ja pilapiirtäjänä. Kojo sai valtion kirjallisuuspalkinnon kuudesti (1919 - 1957), Pro Finlandia -kunniamerkin (1948) ja Aleksis Kiven palkinnon (1949).